Hakemus yhteisesti omistetun esineen hallintoa ja hoitoa varten
Oikeus voi hakemuksesta määrätä uskotun miehen hoitamaan ja hallinnoimaan yhteisesti omistettua irtainta esinettä, muuta tavaraa tai kiinteistöä.
Yhteisomistuksessa voi usein syntyä sellaisia ristiriitoja, etteivät yhteisomistajat pääse yksimielisyyteen yhteisesti omistetun omaisuuden hoidosta ja hallinnosta. Yhteisomistuslain mukaan yhteisomistajalla on valta hakea oikeudelta uskotun miehen määräämistä hoitamaan yhteistä esinettä ja sen hallintoa omistajien yhteiseksi hyväksi. Hakemuksen voi siten tehdä kuka tahansa yhteisomistajista, ja oikeus kuulee ennen päätöstä muita yhteisomistajia.
Oikeus voi vahvistaa uskotun miehen noudatettavaksi sellaisia ohjeita, jotka olosuhteiden mukaan kussakin tapauksessa katsotaan tarpeellisiksi. Hakemuksessa voi siten esittää sellaisia ohjeita, mitä toivoo oikeuden vahvistavan uskotun miehen noudatettavaksi.
Laatimalla hakemuksen uskotun miehen määräämiseksi yhteisesti omistetun omaisuuden hoitoa ja hallinnointia varten asiakirjapalvelussamme varmistat, että:
- Hakemuksessa on esitetty kaikki asian ratkaisemisen kannalta olennaiset tiedot vaatimuksineen ja perusteluineen
- Kaikki tarvittavat liitteet tulevat hakemukseen mukaan
650€
sis. alv. 24%
- Palvelumme sisältää aina videoneuvottelun (30 min) lakimiehen kanssa sekä lakimiehen juuri sinun tapauksesi laatiman asiakirjan.
- Käyttämällä asiakirjapalveluamme varmistut siitä, että asiakirja täyttää kaikki muotovaatimukset sekä vastaa tahtoasi.